Siirry pääsisältöön

maanantain kootut

No niin, nyt on vähän rauhallisempaa kirjoittaa.

Päivä on siis ollut aika vauhdikas. Jumalanpalveluksen jälkeen oli avajaiset. Arkkipiispa pohti avajaispuheessaan, onko kirkko kriisissä. Lyhyitä täysistuntoja on ollut aika monta, kun olemme järjestäytyneet. Valitsimme varapuheenjohtajat ja valitsijamiehet. Iltapäivällä kulttuuriministeri puhui nuorista aikuisista ja nuorten osallistumisesta kirkon päätöksentekoon. Se oli hyvä puhe, mutta olen kuullut aiheesta niin monta puhetta, ettei siitä oikein uusia ideoita irronnut. Nyt valitsijamiehet ovat vetäytyneet jakamaan meitä valiokuntiin. Tulos pitäisi olla selvillä aamulla.

Meillä on siis omat paikat salissa. Niiden kohdalla on isot nimilaput ja lisäksi jokaisella on vielä nimilappu rinnassa. Omalle paikalle saliin ilmaantuu aina uutta paperia, kun selkänsä kääntää. Sinne ilmestyi tänään muun muassa paksu violetti vihko, joka osoittautui piispainkokouksen pöytäkirjaksi. Enpä ole ennen niin paksua pöytäkirjaa nähnyt. Istumme salissa hiippakunnittain aakkosjärjestyksessä. Meidän hiippakunnan paikat on toiseksi viimeisessä rivissä. Sali näyttää kuvissa ja telkkarissa isommalta kuin mitä se oikeasti on. Vasemmalla puolellani istuu Kuopion hiippakunnan aakkosissa viimeinen edustaja, edustaja Väisänen ja oikealla puolella kaivinkoneenkuljettaja Jouppi meidän hiippakunnasta. Edessä ja takana istuu jotain äitin matkakavereita.

Täällä on tosi mukavaa ja puheliasta porukkaa. Muutamiin hauskoihin persooniin olen jo vähän tutustunutkin. Ehdimme myös Samin ja Henrietan kanssa perustaa nuoriso-osaston tai ei me sitä oikeastaan perustettu. Satuimme vaan seisomaan aulassa ja edustaja Sahi sanoi ohi kävellessään: "Kappas, täällähän on meidän nuoriso-osasto". Olen miettinyt hyviä vastauksia kommenttiin: ”Ai, sinä olet siis se kaikkein nuorin”. Aika monella olen jo sanonut: ”Joo-o, mutta ei se oo mun vika”. No ei ole mutta silti mä saan siitä kuulla.


maanantain ruokalista:
lounas: lohta ja lammasta
päivällinen: lohikeittoa tai borssikeittoa

maanantain möläytys:
notaari nimitti kenttäpiispaa arkkipiispaksi

maanantain turhin:
äänestimme hiippakunnan valitsijamiehistä kolme (3) kertaa suljetuin lipuin, vaikka olimme yksimielisiä


Tässä vielä muutama kuva istuntosalista...




Kommentit

Anonyymi sanoi…
Muistihan se kenttäpiispa työnantajansa (tässä tapauksessa Puolustusvoimat) tapaan kiittää reippaasti ylennyksestä ja kysyä palkkaerotuksen maksamishalukkuutta?
Signe sanoi…
Joo, asiasta riitti ylennyshuumoria koko lounaan ajaksi.
Anonyymi sanoi…
Intoa ja iloa sinne! Pidä lippu korkealla ja muita koottuja latteuksia!
Anonyymi sanoi…
Uutisissa ministeri Wallin puhui fiksuja siitä, miten kirkon on uudistuttava. Valitettavasti vaan arkkipiispa ei ollut samaa mieltä.

En tarkoita sitä, että kirkkojen pitäisi muuttua suoraan palveluorganisaatioiksi, mutta Paarman ajatus siitä, että uuden jumalanpalveluskaavan ja aikuisrippikoulun markkinointi olisi avain siihen, että ihmiset palaavat takaisin kirkkoon on vain hyvin erikoinen.

Joku taloustieteilijä voisi kertoa Paarmalle vähän brändäyksestä ja tuotekehittelystä... :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

muutama kuva

Sain viimein kaivettua kevätistuntokauden kuvat kamerasta. Tässäpä ois muutama. Lapuan hiippakunnan delegaation sakastissa ennen avajaismessua. Arkkipiispan lähtöjuhlaa vietettiin Turun linnan kuninkaansalissa, vieraita vielä odotellaan. Alkuruoka Edustaja Ojala ilman eläinrekvisiittaa Edustajat Simojoki ja Tuominen uurastivat Arkkikuvaelman tähtinä, kuvassa jo vähän rennompi mieli

Nuorten osallisuuden vahvistaminen tyssäsi kirkkohallitukseen

Vanha kirkolliskokousblogini on herännyt yllättäen henkiin mutta painavasta syystä!   Vuonna 2009 teimme kirkolliskokousaloitteen nuorten osallisuuden vahvistamisesta kirkossa. Aloite lähetettiin yleisvaliokunnan hienon mietinnön saattelemana kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten. Se on jumittanut siellä vuosikaudet ja olen miettinyt, voiko aloite vain kadota. Ilmeisesti ei voi - se on ilmestynyt nyt kirkolliskokousviikon esityslistalle.   Kirkolliskokoukselle on annettu asiasta ilmoitus, joka on karua luettavaa. Sen mukaan kirkkohallituksen taholta ei tulla valmistelemaan nuorten kuulemisjärjestelmää seurakuntiin . Ilmoituksessa perustellaan kuulemisjärjestelmän valmistelematta jättämistä seuraavasti:  Edustuksellinen demokratia ei ole enää nuorille tyypillinen tai suosittu vaikuttamisen muoto. Joissain kunnissa nuorivaltuusto toimii, joissakin ei juuri ollenkaan.   Malli, joka edellyttäisi erillisen kuulemisjärjestelmän luomista jokaiseen seurakuntaan, tulisi seurak

viimeisen istuntoviikon etäkommentit

En osallistunut viime viikolla kauden viimeiselle istuntoviikolle, koska muutin kotikuntani kesällä Jyväskylästä Hyvinkäälle. Muuton myötä menetin paikkani Lapuan hiippakunnan kirkolliskokousedustajana. Harmillinen tilanne mutta eipä sille mitään voi. Viimeiseltä istuntoviikolta ei siis juuri oli juoruja ja hauskoja sattumuksia kerrottavana :-( Onneksi muut edustajat ovat ansiokkaasti bloganneet, joten viikon vaiheista on pysynyt vähän kärryillä. Sain myös kivan tekstarin talousvaliokunnasta, joka työskenteli iltamyöhään, vaikka muut jo humputtelivat kaupungilla. Viime viikon asialistaa voin kommentoida vain nettimateriaalin perusteella. Yksi asia minulla oli erityisesti mielessä, nimittäin eläkerahastomaksu, joka onneksi hyväksyttiin viime viikolla. Kyseisellä maksulla eläkerahastoa voidaan kartuttaa aiempia suunnitelmia nopeammin. Kirkon eläkeasiat ovat hankalia ja niitä tehdään hyvin pitkälle aikavälille. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Simola kuvasi puheenvuorossaan päätösten vaike