Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2011.

vielä seurakuntavaaleista

Edellisen kirkolliskokousviikon jälkeen on tapahtunut kaikenlaista kirkon elämässä. Kun olen yhden blogitekstin saanut valmiiksi, niin se on jo vanhaa asiaa ja käsillä on seuraava hässäkkä. Puuh. Tässä olisi nyt viimein ikivanha teksti seurakuntavaaleista... Marraskuun puolessa välissä valittiin seurakuntiin uudet päättäjät. Vaaleissa oli äänioikeus kaikilla 16 vuotta täyttäneillä seurakunnan jäsenillä. Nuoria innostettiin uurnille muun muassa viemällä äänestyspaikat oppilaitoksiin. Äänestysprosentti oli lopulta 17 %. Se ei ole kovin paljon mutta on se enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Minä en ollut näissä vaaleissa ehdolla. Olen sen verran pahasti kahden seurakunnan loukussa, että halunnut lähteä ehdolle. Olen edelleen Jyväskylän seurakunnan jäsen mutta asustelen Hyvinkäällä, joten olisi ollut hiukan kieroa pyrkiä luottamustehtäviin Jyväskylässä. Partiokaverini ja kirkkovaltuustokaverini Anni jätti myös tällä kertaa vaalit väliin. Yhdessä kuitenkin totesimme, että hyvä näin – nyt oi