Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2011.

viimeisen istuntoviikon etäkommentit

En osallistunut viime viikolla kauden viimeiselle istuntoviikolle, koska muutin kotikuntani kesällä Jyväskylästä Hyvinkäälle. Muuton myötä menetin paikkani Lapuan hiippakunnan kirkolliskokousedustajana. Harmillinen tilanne mutta eipä sille mitään voi. Viimeiseltä istuntoviikolta ei siis juuri oli juoruja ja hauskoja sattumuksia kerrottavana :-( Onneksi muut edustajat ovat ansiokkaasti bloganneet, joten viikon vaiheista on pysynyt vähän kärryillä. Sain myös kivan tekstarin talousvaliokunnasta, joka työskenteli iltamyöhään, vaikka muut jo humputtelivat kaupungilla. Viime viikon asialistaa voin kommentoida vain nettimateriaalin perusteella. Yksi asia minulla oli erityisesti mielessä, nimittäin eläkerahastomaksu, joka onneksi hyväksyttiin viime viikolla. Kyseisellä maksulla eläkerahastoa voidaan kartuttaa aiempia suunnitelmia nopeammin. Kirkon eläkeasiat ovat hankalia ja niitä tehdään hyvin pitkälle aikavälille. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Simola kuvasi puheenvuorossaan päätösten vaike