Siirry pääsisältöön

näkymättömyyden aika kirkossa päättyi

Hyväksyimme juuri vapaamuotoisen rukouksen parisuhteensa rekisteröineen parin kanssa ja heidän puolestaan äänin 78-30. Nyt siis piispat laativat ohjeen, miten tuo rukous toteutetaan.

Tiedän, että monien mielestä tämä on ihan yhtä tyhjän kanssa. Kuten olen usein todennut, niin minäkin toivoisin, että kirkko siunaisi samaa sukupuolta olevat parit. Uskon kuitenkin, että tämä päätös tuo homoseksuaalit kirkon jäsenet näkyviksi kirkossa. Nyt papeilla on mahdollisuus kohdata pariskuntia tällaisen vapaamuotoisen rukouksen yhteydessä. Kirkolla on aivan uusi mahdollisuus näkyvästi tukea samaa sukupuolta olevia pareja.

Äänestyksen tulos on yllätävän selvä. Rukouksen vastustajat pitivät runsaasti pitkiä puheenvuoroja. Äänekäs porukka olikin sitten yllättävän pieni. Konservatiivien pääargumentti oli, että Raamatussa lukee, että homoseksuaalinen käyttäyminen on synti ja homoseksuaalisessa parisuhteessa elämistä ei pidä tukea.

Elinen päivä ei ollut kovin helppo. Keskustelu alkoi aamulla klo 9. Välillä tietysti syötiin ja illalla kävimme vierailulla merivoimien esikunnassa. Sen jälkeen vielä jatkettiin ja keskustelu päättyi vasta klo 23. Iltapäivällä oli putkeen useita varsin jyrkkiä puheenvuoroja, joten olin välillä jo ihan itkuinen. Mulla oli takataskussa varalta yksi puheenvuoro mutta aina kun vilkaisinkin sitä, rupesi itkettämään. Se puheenvuoro jäi siis käyttämättä. Illalla eräs viimeisistä puhujista oli edustaja Nummela, joka piti meille perusteellisen raamattuluennon. Hän luki syntiluetteloita ja selosti, että näin tämä asia nyt vaan on.

Kommentit

Unknown sanoi…
Ällistykselläni ei ole rajoja äänestystuloksen jälkeen. Olin jo terästäytynyt sen varalle, että eihän se läpi mene. Nyt on kuitenkin lähdetty oikeaan suuntaan. Hyvä Signe ja lajitoverisi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

maanantain kootut

No niin, nyt on vähän rauhallisempaa kirjoittaa. Päivä on siis ollut aika vauhdikas. Jumalanpalveluksen jälkeen oli avajaiset. Arkkipiispa pohti avajaispuheessaan, onko kirkko kriisissä. Lyhyitä täysistuntoja on ollut aika monta, kun olemme järjestäytyneet. Valitsimme varapuheenjohtajat ja valitsijamiehet. Iltapäivällä kulttuuriministeri puhui nuorista aikuisista ja nuorten osallistumisesta kirkon päätöksentekoon. Se oli hyvä puhe, mutta olen kuullut aiheesta niin monta puhetta, ettei siitä oikein uusia ideoita irronnut. Nyt valitsijamiehet ovat vetäytyneet jakamaan meitä valiokuntiin. Tulos pitäisi olla selvillä aamulla. Meillä on siis omat paikat salissa. Niiden kohdalla on isot nimilaput ja lisäksi jokaisella on vielä nimilappu rinnassa. Omalle paikalle saliin ilmaantuu aina uutta paperia, kun selkänsä kääntää. Sinne ilmestyi tänään muun muassa paksu violetti vihko, joka osoittautui piispainkokouksen pöytäkirjaksi. Enpä ole ennen niin paksua pöytäkirjaa nähnyt. Istumme salissa hiipp...

viikon ärsyttävimmät

Tälläkin viikolla savu on noussut korvista monta kertaa. Virkamieslakipaketin kankea eteneminen on raivostuttanut. Tänään iltapäivällä on asian toinen käsittely, jossa laki joko hyväksytään tai hylätään. Myös pari muuta asiaa on ärsyttänyt minua ja muutamia muita edustajia viikon varrella... Edustaja Riikosen puheenvuoro virkamieslakipaketin ensimmäisessä käsittelyssä on kirvoittanut runsaasti kommentteja. Puheenvuoro on luettavissa kirkolliskokouksen sivuilta . Puheenvuorossa käytettiin varsin värikästä retoriikkaa muun muassa naispapeista ja arkkipiispasta. Itse pidän edustaja Riikosen puheenvuoroa asiattomana ensisijaisesti sen takia että se ei mitenkään liittynyt käsiteltävään asiaan. Lisäksi puhe ei osoittanut hyvää makua eikä läsnäolijoiden kunnioitusta. Monet, erityisesti naiset, ovat kokeneet puheenvuoron jopa loukkaavana. Olen mukana kirkon, seurakunnan ja kunnan päätöksenteossa. Tästä näkökulmasta ajattelen, että on vastuutonta väärinkäyttää meille annettua päätösvaltaa ja pu...

kirkolliskokousviikon kootut

Olen nyt pari päivää totutellut arkeen. Viikossa ehti hyvin laitostua ja tuntuu oudolta, kun ei ruoka tulekaan itsestään lautaselle. On myös hassua olla ihan yksin kotona, kun on viikon ollut niin ylisosiaalinen. Pakkasin mukaan 5 paria kenkiä, kasan käyntikortteja, kameran ja uimapuvun. Ja paljon muuta roinaa, muun muassa työpapereita… Miten sitten kävi? - käytin vain kaksia kenkiä, joten mukana oli 3 paria ylimääräisiä kenkiä - en tehnyt yhtään töitä, joten tällä viikolla täytyy tehdä senkin edestä - en ehtinyt käydä kertaakaan saunassa enkä uimassa - en ehtinyt lenkille enkä puntille - käyntikortteja meni tasan yksi - kamera ei toiminut, joten piti käyttää kännykän kameraa (ja lopputuloksen huomaa täältäkin) Mitä ihmettä mä sitten tein? - juoksentelin ilmeisesti koko viikon korkokengissä - istuin täysistunnossa aika monta tuntia, koska edustajilla oli ekalla viikolla hirveä määrä energiaa, joten aloitteita riitti ja keskustelua syntyi - istuin ruokapöydässä ja iltapäivisin myös kahv...