Siirry pääsisältöön

kirkolliskokousviikon kootut

Olen nyt pari päivää totutellut arkeen. Viikossa ehti hyvin laitostua ja tuntuu oudolta, kun ei ruoka tulekaan itsestään lautaselle. On myös hassua olla ihan yksin kotona, kun on viikon ollut niin ylisosiaalinen.

Pakkasin mukaan 5 paria kenkiä, kasan käyntikortteja, kameran ja uimapuvun. Ja paljon muuta roinaa, muun muassa työpapereita…

Miten sitten kävi?

- käytin vain kaksia kenkiä, joten mukana oli 3 paria ylimääräisiä kenkiä
- en tehnyt yhtään töitä, joten tällä viikolla täytyy tehdä senkin edestä
- en ehtinyt käydä kertaakaan saunassa enkä uimassa
- en ehtinyt lenkille enkä puntille
- käyntikortteja meni tasan yksi
- kamera ei toiminut, joten piti käyttää kännykän kameraa (ja lopputuloksen huomaa täältäkin)

Mitä ihmettä mä sitten tein?

- juoksentelin ilmeisesti koko viikon korkokengissä
- istuin täysistunnossa aika monta tuntia, koska edustajilla oli ekalla viikolla hirveä määrä energiaa, joten aloitteita riitti ja keskustelua syntyi
- istuin ruokapöydässä ja iltapäivisin myös kahvipöydässä
- tutustuin tosi hauskoihin ihmisiin
- notkuin tietokoneella kirjoittamassa tänne
- istuin talousvaliokunnassa ja viilasin pilkkua, mun ansiosta (?) mietinnössämme oli pitkät väliviivat kohdalla ja taulukot samassa linjassa
- kävin retkellä pankkivaliokunnassa
- nukuin öisin, juuri muuta en ehtinyt omassa huoneessa puuhailla

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Tosi kiva tää sun blogi, toivottavasti jaksat kirjotella sitä kirkolliskokousten välilläkin.
Anonyymi sanoi…
Niin just. Tää ainakin toivoisi kärkkäitä kannanottoja ja ideoita mahdollisiksi aloitteiksi seuraavaan kokousrupeamaan..

Voisit ottaa esityksiä vastaan ja vaikka parhaat kymmenen aloitetta esitellä kirkolliskokoukselle.. :)
Anonyymi sanoi…
Onkos muuten mitään perustetta sille (muutakuin perinne) että ehtoollisleivät on tehty vehnästä? Kuka voisi päättää, että jatkossa ne tehtäisiin kaikki maissista tai riisistä, jolle allergisia on merkittävästi vähemmän kuin vehnälle? Allergialiitto varmasti auttaisi etsimään ainekset, joille about kukaan ei ole allerginen. Ehtoollinen periaatteessa kuuluu kaikille jäsenille, mutta käytännössä tämä ei toimi.
Signe sanoi…
Ehtoollisleivistä ja vehnästä en osaa sanoa mitään mutta aloitteidenkeksimiskisa kuulostaa loistavalta idealta!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

maanantain kootut

No niin, nyt on vähän rauhallisempaa kirjoittaa. Päivä on siis ollut aika vauhdikas. Jumalanpalveluksen jälkeen oli avajaiset. Arkkipiispa pohti avajaispuheessaan, onko kirkko kriisissä. Lyhyitä täysistuntoja on ollut aika monta, kun olemme järjestäytyneet. Valitsimme varapuheenjohtajat ja valitsijamiehet. Iltapäivällä kulttuuriministeri puhui nuorista aikuisista ja nuorten osallistumisesta kirkon päätöksentekoon. Se oli hyvä puhe, mutta olen kuullut aiheesta niin monta puhetta, ettei siitä oikein uusia ideoita irronnut. Nyt valitsijamiehet ovat vetäytyneet jakamaan meitä valiokuntiin. Tulos pitäisi olla selvillä aamulla. Meillä on siis omat paikat salissa. Niiden kohdalla on isot nimilaput ja lisäksi jokaisella on vielä nimilappu rinnassa. Omalle paikalle saliin ilmaantuu aina uutta paperia, kun selkänsä kääntää. Sinne ilmestyi tänään muun muassa paksu violetti vihko, joka osoittautui piispainkokouksen pöytäkirjaksi. Enpä ole ennen niin paksua pöytäkirjaa nähnyt. Istumme salissa hiipp...

odotettu mietintö valmistui

Kaikki ovat varmaan tietoisia, että viikon kiinnostavin asia on, rukoillaanko jatkossa samaa sukupuolta olevien parien kanssa. Tilanne on nyt siis se, että saimme aamupäivällä perustevaliokunnan mietinnön. Asian käsittely alkaa huomenna aamulla. Mietinnössä esitetään, että parisuhteensa rekisteröineen parin kanssa voisi rukoilla vapaasti. Mietintöön on toki jätetty myös eriävä mielipide, jonka mukaan mitään ei pitäisi tehdä. Sain ennen kirkolliskokousviikkoa muutamia yhteydenottoja, joissa toivottiin, että asiassa päästäisiin enemmän eteenpäin. Olen valittaen todennut, että kirkolliskokouksen tilanne nyt vaan on sellainen, että parempaan ei pystytä. Tällaisen vapaan rukouksen hyväksyminen on monille edustajille aika kova paikka eikä osa edustajista aio sitä hyväksyä. On siis syytä iloita, jos huomenna hyväksymme perustevaliokunnan mietinnön. Tätä voi olla vaikea ymmärtää mutta kirkolliskokous on aivan oma maailmansa, jossa esimerkiksi rationaalisella argumentoinnilla ei ole mitään pain...

kirkon jäsenenä

Viime päivinä media on taas jaksanut uutisoida kirkosta eroamisesta. En oikeastaan tiedä, mitä uutisarvoa noilla jokavuotisilla luvuilla enää on. Minua surettaa ja suututtaa tämä kehitys, joten täytyy nyt pari sanaa tännekin kirjoittaa. Kirkosta erosi viime vuonna taas ennätysmäärä porukkaa. Meillä Jyväskylässäkin eroluvut ovat aikamoiset. Kaikkien tutkimusten mukaan suomalaisten uskonnollisuus ei ole vähentynyt, joten osa eroaa varmaan hiukan liian kevyin perustein. Kuopion hiippakunnan lehdessä (Capitol 3/2008) luettelin viisi hyvää syytä kuulua kirkkoon : - Seurakunnan tarjoamat palvelut elämän eri vaiheissa - Jos et itse tarvitse näitä palveluita, joku muu tarvitsee – tue sitä! - Et voi vaikuttaa, jos et ole jäsen. - Kirkossa saatat löytää ehkä jotakin, jota elämääsi etsit. - Pääset kummiksi! Olen edelleen samaa mieltä. Jos nyt kuitenkin tuntuu siltä, ettei tätä menoa kestä, niin mieti vielä : oletko valmis tukemaan kirkon tarjoamia palveluita? Joku muu saattaa niitä tarvita. Ja jo...