Siirry pääsisältöön

vähän väsyttäis

Aloitimme päivän viimeisen täysistunnon klo 18 ja lopettelimme tuossa hetki sitten. Nyt on aika hyytynyt olo. Täysistunnon listalla oli HeTa-hanke ja parisuhdelain seuraukset, joten puheenvuoroja riitti ja riittää vielä huomisellekin.

Kirkon yhteinen henkilöstö- ja taloushallinnon palvelukeskus herättää mielestäni kohtalaisen outoja pelkoja. Olemme nyt rakentamassa ja semontoimassa byrokraattista keskusvirastoa, joka vain lisää kustannuksia. Tämä ei ole ainakaan minun tavoitteeni. Omituisimpana vetona pidän Porvoon hiippakunnasta tulleita kommentteja, joissa esitettiin seurakuntien taloushallinnon yksinkertaistamista. Onneksi kirkkoneuvos Pihjala oikaisi, että kirjanpitoa määrää kirjanpitolaki ja että kirkolla on oltava varsin läpinäkyvä ja tarkka taloudenpito.

Samaa sukupuolta olevan parin kanssa rukoileminen on varmasti tämän viikon vaikein asia. Minulle siinä ei tosin ole mitään vaikeaa, koska en yksinkertaisesti käsitä, miksi heidän puolestaan ja kanssaan ei voisi rukoilla. Minä ainakin rukoilen omien ystävieni puolesta iltarukouksessani - niin heteroiden kuin homojenkin. Ehkä pappien rukoukset ovat jotenkin pyhempiä, kun niistä pitää monta päivää (tai oikeastaan monta vuotta) jankata. Monet edustajat ovat rukousta ja siunausta vastaan. Puhujapöntössä ravaa molempien näkökulmien edustajia. Toistaiseksi keskustelu on pysynyt suhteellisen asiallisena ja toivottavasti pysyy jatkossakin.

Huomenna aamulla jatkamme mietintöjen sorvaamista talousvaliokunnassa.

Niin, ja varmaan on itsestään selvää, että kommenttiosastolle kaivataan kaikkien kommentteja :-)

Kommentit

Unknown sanoi…
Kiva lukea taas blogia :)
Tsemppiä kaikkeen vääntöön!
Kaisa sanoi…
Samoin, kivaa lukea blogiasi. Bongasinko sut evl-sivujen kuvituksesta, kohdassa http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/99995DF3A3587823C22574800029097A?OpenDocument&lang=FI
"hallinto ja päättäjät"?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ehdokkaana seurakuntavaaleissa

Olen 41-vuotias haagalainen ja olen ehdolla seurakuntavaaleissa seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon. Lähdin ehdokkaaksi samasta syystä kuin aikoinaan ensimmäistä kertaa seurakuntavaaleissa. Asetun ehdokkaaksi, koska kirkko on minulle tärkeä mutta siinä on vielä aika paljon korjattavaa. Äänestäjät päättävät, kuka tällä kertaa pääsee kirkkoa korjaamaan. Uskon valoisampaan tulevaisuuteen. Uskon, että näissäkin seurakuntavaaleissa päättäjiksi valitaan enemmän nuoria ja enemmän uudistusmielisiä. Minulla on laaja kokemus seurakunnan ja kirkon päätöksenteosta. Haagan seurakuntaneuvostossa olen ollut nyt neljän vuotta. Vuosina 2008-2011 olin kirkolliskokousedustaja. Haluan tuoda aiemman kokemukseni ja ammatillisen osaamiseni jatkossakin kirkon käyttöön. Koulutukseltani olen kauppatieteiden tohtori ja työskentelen tutkimuspäällikkönä Kelan tutkimusyksikössä. Harrastan vapaaehtoistoimintaa Naisten Pankissa ja partiossa, luonnossa liikkumista ja lukemista. Minulle tär...

Minulle tärkeitä asioita ovat:

Kirkon talouden kestävä kehitys Kestävän kehityksen päämääränä on turvata tulevien sukupolvien toimintamahdollisuudet. Kestävän kehityksen periaate sopii erinomaisesti myös kirkon ja seurakuntien talouden hoitoon. Millaisessa kunnossa jätämme kirkon tuleville sukupolville? Tämän päivän päättäjien on otettava huomioon päätöstensä vaikutukset pitkällä aikavälillä. Se tarkoittaa, että emme tuhlaa enempää kuin tienaamme, pidämme kiinteistöistä huolta ja kartutamme eläkerahastoa. Olisi kohtuutonta, jos tulevat päättäjät saisivat hoidettavakseen kirkon, jolla on tyhjä tili, suuri lainataakka ja kiinteistöt rempallaan. Päättäjien on oltava rohkeita uudistamaan nykyisiä rakenteita. Mitä asioita on ehdottomasti tehtävä ja mitkä tehtävät ovat vähemmän tärkeitä? Jos haluamme tarttua uusiin ideoihin, jostain on myös luovuttava. Helsingin seurakunnissa on tehty hyvää työtä talouden tasapainottamiseksi, mutta vaikeita päätöksiä on edelleen edessä.  Vapaaehtoisuus ja osallisuu...

Nuorten osallisuuden vahvistaminen tyssäsi kirkkohallitukseen

Vanha kirkolliskokousblogini on herännyt yllättäen henkiin mutta painavasta syystä!   Vuonna 2009 teimme kirkolliskokousaloitteen nuorten osallisuuden vahvistamisesta kirkossa. Aloite lähetettiin yleisvaliokunnan hienon mietinnön saattelemana kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten. Se on jumittanut siellä vuosikaudet ja olen miettinyt, voiko aloite vain kadota. Ilmeisesti ei voi - se on ilmestynyt nyt kirkolliskokousviikon esityslistalle.   Kirkolliskokoukselle on annettu asiasta ilmoitus, joka on karua luettavaa. Sen mukaan kirkkohallituksen taholta ei tulla valmistelemaan nuorten kuulemisjärjestelmää seurakuntiin . Ilmoituksessa perustellaan kuulemisjärjestelmän valmistelematta jättämistä seuraavasti:  Edustuksellinen demokratia ei ole enää nuorille tyypillinen tai suosittu vaikuttamisen muoto. Joissain kunnissa nuorivaltuusto toimii, joissakin ei juuri ollenkaan.   Malli, joka edellyttäisi erillisen kuulemisjärjestelmän luomista jokaiseen seurakun...