Siirry pääsisältöön

viikon helmiä

Kirkolliskokouksesta löytyy useita hyviä puhujia. Tuntikausia kestävä puhemylly ei aina edes pitkästytä. Tässäpä muutama otos viikon varrelta.

Samana aamuna pikkutyttö meni sitten tietysti äitinsä kanssa torille ostoksille ja kuinka ollakaan, yhtäkkiä tyttö huutaa, että "äiti, kato, nyt se tulee". Eihän äiti tietysti taivaalle katsonut, vaan äiti katsoi pikkutyttöä ja kysyi "niin mikä tulee?" "No se Taivaan Isä antaa mulle nyt sen hamsterin". - - Jotenkin, kun on kuunnellut tässä tätä keskustelua, haluaisin olla se pikkutyttö, joka voisi nyt levittää kätensä ja toivoa, että Taivaan Isä antaisi sen oikean ratkaisun minullekin.
edustaja Rinne

Täällä on sanottu, että me viemme tulevilta sukupolvilta tässä taloudellisen mahdollisuuden, mutta eihän tässä mitään kulu, jos tilanne pidetään entisellään. Silloin tulee kustannuksia, jos luodaan uutta.
edustaja Kujala

Olin jo päättänyt, etten käytä enää puheenvuoroja tästä, mutta täytyy todeta kuten varapuheenjohtaja Rönkä menuäänestyksen jälkeen, että liha voitti.
edustaja Kankkonen

Siteeraan Espoon kaupungin perusturvajohtajan hyvää ajatusta "Suuri laiva kääntyi hitaasti - paitsi ylösalaisin". Sen välttämiseksi meidän ilmeisesti täytyy tässäkin asiassa jotain tehdä.
edustaja Back

Jos katsotaan opetuslasten moninaista toimintaa ja alkuseurakunnan elämää, niin siinä monenlaiset kamppailut ja erilaisuuden kohtaaminen ovat olleet seurakunnalle todellista elämää. Raamattua tosin hieman huonosti tuntevana, mutta kuitenkin pitkään Raamattua käyttäneenä, en muista, että Raamatussa olisi mainintaa tästä 3/4 määräenemmistöstä. Eli se ei teologisesti voi olla sellainen kiveen hakattu käsite.
edustaja Seppälä

Kommentit

Kaisa sanoi…
Noi kaatuva laiva ja määräenemmistö Raamatussa jää varmasti elämään :D
Jännittävältä mutta raskaalta kuulosti teidän viikko.
t.Kaisa Heininen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

muutama kuva

Sain viimein kaivettua kevätistuntokauden kuvat kamerasta. Tässäpä ois muutama. Lapuan hiippakunnan delegaation sakastissa ennen avajaismessua. Arkkipiispan lähtöjuhlaa vietettiin Turun linnan kuninkaansalissa, vieraita vielä odotellaan. Alkuruoka Edustaja Ojala ilman eläinrekvisiittaa Edustajat Simojoki ja Tuominen uurastivat Arkkikuvaelman tähtinä, kuvassa jo vähän rennompi mieli

Nuorten osallisuuden vahvistaminen tyssäsi kirkkohallitukseen

Vanha kirkolliskokousblogini on herännyt yllättäen henkiin mutta painavasta syystä!   Vuonna 2009 teimme kirkolliskokousaloitteen nuorten osallisuuden vahvistamisesta kirkossa. Aloite lähetettiin yleisvaliokunnan hienon mietinnön saattelemana kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten. Se on jumittanut siellä vuosikaudet ja olen miettinyt, voiko aloite vain kadota. Ilmeisesti ei voi - se on ilmestynyt nyt kirkolliskokousviikon esityslistalle.   Kirkolliskokoukselle on annettu asiasta ilmoitus, joka on karua luettavaa. Sen mukaan kirkkohallituksen taholta ei tulla valmistelemaan nuorten kuulemisjärjestelmää seurakuntiin . Ilmoituksessa perustellaan kuulemisjärjestelmän valmistelematta jättämistä seuraavasti:  Edustuksellinen demokratia ei ole enää nuorille tyypillinen tai suosittu vaikuttamisen muoto. Joissain kunnissa nuorivaltuusto toimii, joissakin ei juuri ollenkaan.   Malli, joka edellyttäisi erillisen kuulemisjärjestelmän luomista jokaiseen seurakuntaan, tulisi seurak

tiistai täysistunnossa

Eilinen päivä kului työn ääressä. Aamupäivällä urakoimme talousvaliokunnassa ja iltapäivällä oli täysistunto. Alunperin ajattelin, että täysistuntojen osalta pääsemme tällä viikolla helpolla. Eilen keskustelimme moniäänisyysaloitteesta kuitenkin varsin pitkään. Edustaja Kaskisen ja edustaja Määttäsen aloite työryhmän perustamisesta oli ilmeisen tarpeellinen, koska edustajilla oli paljon sanottavaa aihesta. Viime aikoina on ollut havaittavissa, että kirkon äärilaitojen kannat ovat jyrkentyneet. Aloitteessa esitettiin, että perustetaan työryhmä, jossa eri tavoin ajattelevat keskustelevat, miten ykseys ja moniäänisyys kirkossa voisivat toteutua. Illalla jatkoimme valiokunnassa mietintöjen parissa. Valiokunnassa välillä oli hieman vaikeuksia saada mielipiteitä kuuluviin. valiokunnan naisjaostossa päätimme, että lähdemme shoppailemaan, jos meitä ei kuunnella. Uhkaus oli ilmeisesti uskottava, koska muutamat kommentit jopa menivät läpi. Pääsimme valiokunnasta jo ennen seitsemää pois, joten lo