Siirry pääsisältöön

parisuhdekeskustelu jatkuu...

Tämän aamupäivän täysistunnossa olemme jälleen keskustelleet parisuhdelain seurauksista ja samaa sukupuolta olevan parin kanssa rukoilemisesta. Keskustelun alkaessa puheenvuoropyyntöjä oli enemmän kuin puheenvuorolistaan mahtui. Olemme kuunnelleet raamattuluentoja, pohdiskeluja, saarnoja, tilityksiä, katsauksia ja jopa todistuspuheenvuoron. Useimmat puheenvuorot ovat olleet hyviä mutta liian pitkiä. Toivottavasti ehdin jossain vaiheessa tekemään pientä yhteenvetoa keskustelussa esiintyneistä argumenteista.

Kohta jatkamme talousvaliokunnassa tilinpäätösmietinnön kirjoittamista.

Lisäksi vielä hieman kevyempää ohjelmaa... Lintsasin eilen illalla siis valiokunnasta. Kuulin tosin, että valiokuntalaisista ei enää paljon irronnut iltasessiossa. Olin näytelmäharjoituksissa Turun linnassa. Harjoittelimme arkkipiispan läksiäisjuhlaa, joka on siis torstai-iltana. Oma osani on hyvin pieni mutta kokonaisuus on sen verran hauska, että kivaa oli. Sen enempää en suostu paljastamaan, koska juhlan kulku on vielä salainen.

Näytelmäharjoituksista suuntasin kaupungille ja jouduin toteamaan, että meitä on kohdannut pankkikriisi - pankkivaliokunta on joutunut remontin takia evakkoon kokoustilastaan! Onneksi hätä ei tämän näköinen ja uusi tila löytyi. Valiokunnan nimeä tosin ei kannata muuttaa uuden paikan mukaan, koska siitä saattaisi saada väärän käsityksen illan ohjelmasta. Päivä oli pitkä, joten olin itse iltaohjelmassa hiukan hiljaisempi (kai?). Muistelimme minun ja Åsan (ja muutaman muun) legendaarista Lyonin matkaa ja keskustelimme kirkkoneuvosvalinnoista. Illan päätteeksi söin bratwurstia ja selostin väitöskirjani teoreettista viitekehystä.

Kommentit

Unknown sanoi…
Jopas oli dramaattisia pankkiuutisia. Arvaankin jo, mihin muutitte. Terveisiä sinne!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

muutama kuva

Sain viimein kaivettua kevätistuntokauden kuvat kamerasta. Tässäpä ois muutama. Lapuan hiippakunnan delegaation sakastissa ennen avajaismessua. Arkkipiispan lähtöjuhlaa vietettiin Turun linnan kuninkaansalissa, vieraita vielä odotellaan. Alkuruoka Edustaja Ojala ilman eläinrekvisiittaa Edustajat Simojoki ja Tuominen uurastivat Arkkikuvaelman tähtinä, kuvassa jo vähän rennompi mieli

Nuorten osallisuuden vahvistaminen tyssäsi kirkkohallitukseen

Vanha kirkolliskokousblogini on herännyt yllättäen henkiin mutta painavasta syystä!   Vuonna 2009 teimme kirkolliskokousaloitteen nuorten osallisuuden vahvistamisesta kirkossa. Aloite lähetettiin yleisvaliokunnan hienon mietinnön saattelemana kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten. Se on jumittanut siellä vuosikaudet ja olen miettinyt, voiko aloite vain kadota. Ilmeisesti ei voi - se on ilmestynyt nyt kirkolliskokousviikon esityslistalle.   Kirkolliskokoukselle on annettu asiasta ilmoitus, joka on karua luettavaa. Sen mukaan kirkkohallituksen taholta ei tulla valmistelemaan nuorten kuulemisjärjestelmää seurakuntiin . Ilmoituksessa perustellaan kuulemisjärjestelmän valmistelematta jättämistä seuraavasti:  Edustuksellinen demokratia ei ole enää nuorille tyypillinen tai suosittu vaikuttamisen muoto. Joissain kunnissa nuorivaltuusto toimii, joissakin ei juuri ollenkaan.   Malli, joka edellyttäisi erillisen kuulemisjärjestelmän luomista jokaiseen seurakuntaan, tulisi seurak

viimeisen istuntoviikon etäkommentit

En osallistunut viime viikolla kauden viimeiselle istuntoviikolle, koska muutin kotikuntani kesällä Jyväskylästä Hyvinkäälle. Muuton myötä menetin paikkani Lapuan hiippakunnan kirkolliskokousedustajana. Harmillinen tilanne mutta eipä sille mitään voi. Viimeiseltä istuntoviikolta ei siis juuri oli juoruja ja hauskoja sattumuksia kerrottavana :-( Onneksi muut edustajat ovat ansiokkaasti bloganneet, joten viikon vaiheista on pysynyt vähän kärryillä. Sain myös kivan tekstarin talousvaliokunnasta, joka työskenteli iltamyöhään, vaikka muut jo humputtelivat kaupungilla. Viime viikon asialistaa voin kommentoida vain nettimateriaalin perusteella. Yksi asia minulla oli erityisesti mielessä, nimittäin eläkerahastomaksu, joka onneksi hyväksyttiin viime viikolla. Kyseisellä maksulla eläkerahastoa voidaan kartuttaa aiempia suunnitelmia nopeammin. Kirkon eläkeasiat ovat hankalia ja niitä tehdään hyvin pitkälle aikavälille. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Simola kuvasi puheenvuorossaan päätösten vaike