Siirry pääsisältöön

taas mennään

No niin, nyt se on taas kirkolliskokouksen aika. Meneillään on perinteinen harkinta, kuinka monta paria kenkiä tarvitaan. Kun tavarat on kasassa, alkaa matka kohti Turkua. Talousvaliokunta aloittaa jo tänä iltana, joten heti joutuu töihin.

Tällä viikolla eniten keskustelua herättää varmasti virkamieslakipaketti. Olemme nyt saaneet lakivaliokunnana mietinnön ja käsittelemme sitä tulevalla viikolla. Keskustelusta tulee varmasti pitkä ja värikäs. Täytyy vain toivoa, että virkamiesoikeudelliset säädökset saadaan tällä kertaa viimein läpi.

Ennakkotiedoista poiketen henkilöstö- ja taloushallinnon palvelukeskus HeTa ei tule käsittelyyn tällä viikolla. Asia palasi kirkkohallituksen täysistunnosta jatkovalmisteluun, joten emme saa sitä nyt esityslistalle. Talousvaliokunnan elämää tämä helpottaa huomattavasti, koska emme joudu huhkimaan HeTa-mietinnön kanssa. Toisaalta homman olisi syytä edetä, koska muuten joudutaan liemeen.

Odottelen jännityksellä, tuleeko osallisuusaloitemietintö yleisvaliokunnasta tällä viikolla.

Täällä blogissa kerrotaan viikon mittaan kirkolliskokouksen olennaiset ja erityisesti epäolennaiset kuulumiset. Kommenttiosasto on vapaasti käytössä, joten ottakaahan osaa keskusteluun.


P.S. Edellisessä kirjoituksessa lupailin CEC:n yleiskokouksesta loppuraporttia. Toistaikseksi en ole saanut sitä tänne kirjoitettua, pahoittelut.

Kommentit

paikallisopas sanoi…
Hyvää viikkoa ja iloa & voimia työskentelyyn! Jään mielenkiinnolla odottamaan raportointiasi niin olennaisesta kuin epäolennaisestakin! Mä lähden aamulla Jyväskylään työmatkalle (joo luit oiken), mutta yritän treffata sut keskiviikkona pelipaikalla. Ja yleisvaliokuntaan terveisiä, että pistäkää vauhtia sen osallisuusaloitteen käsittelyyn! Olisi tyylikästä, että aloite olisi juuri tänä syksynä jatkokäsittelyssä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

maanantain kootut

No niin, nyt on vähän rauhallisempaa kirjoittaa. Päivä on siis ollut aika vauhdikas. Jumalanpalveluksen jälkeen oli avajaiset. Arkkipiispa pohti avajaispuheessaan, onko kirkko kriisissä. Lyhyitä täysistuntoja on ollut aika monta, kun olemme järjestäytyneet. Valitsimme varapuheenjohtajat ja valitsijamiehet. Iltapäivällä kulttuuriministeri puhui nuorista aikuisista ja nuorten osallistumisesta kirkon päätöksentekoon. Se oli hyvä puhe, mutta olen kuullut aiheesta niin monta puhetta, ettei siitä oikein uusia ideoita irronnut. Nyt valitsijamiehet ovat vetäytyneet jakamaan meitä valiokuntiin. Tulos pitäisi olla selvillä aamulla. Meillä on siis omat paikat salissa. Niiden kohdalla on isot nimilaput ja lisäksi jokaisella on vielä nimilappu rinnassa. Omalle paikalle saliin ilmaantuu aina uutta paperia, kun selkänsä kääntää. Sinne ilmestyi tänään muun muassa paksu violetti vihko, joka osoittautui piispainkokouksen pöytäkirjaksi. Enpä ole ennen niin paksua pöytäkirjaa nähnyt. Istumme salissa hiipp...

Nuorten osallisuuden vahvistaminen tyssäsi kirkkohallitukseen

Vanha kirkolliskokousblogini on herännyt yllättäen henkiin mutta painavasta syystä!   Vuonna 2009 teimme kirkolliskokousaloitteen nuorten osallisuuden vahvistamisesta kirkossa. Aloite lähetettiin yleisvaliokunnan hienon mietinnön saattelemana kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten. Se on jumittanut siellä vuosikaudet ja olen miettinyt, voiko aloite vain kadota. Ilmeisesti ei voi - se on ilmestynyt nyt kirkolliskokousviikon esityslistalle.   Kirkolliskokoukselle on annettu asiasta ilmoitus, joka on karua luettavaa. Sen mukaan kirkkohallituksen taholta ei tulla valmistelemaan nuorten kuulemisjärjestelmää seurakuntiin . Ilmoituksessa perustellaan kuulemisjärjestelmän valmistelematta jättämistä seuraavasti:  Edustuksellinen demokratia ei ole enää nuorille tyypillinen tai suosittu vaikuttamisen muoto. Joissain kunnissa nuorivaltuusto toimii, joissakin ei juuri ollenkaan.   Malli, joka edellyttäisi erillisen kuulemisjärjestelmän luomista jokaiseen seurakun...

tunnelma tiivistyi kyselytunnilla

Eilen työskentelimme valiokunnassa melkein koko päivän ja saimme mietinnöt valmiiksi. Olinkin eilen sitä mieltä, että tänäänhän on torstai, kun valiokunnan hommat ovat jo tässä vaiheessa. Iltapäivällä aivotoiminta tosin hyytyi, koska söin liian suuren kasan lettuja jälkruuaksi. Tänään pitäisi vielä saada aikaan lausunto tulevaisuusselonteosta ja aloitella eläkemaksuasiaa. Eilen iltapäivällä oli kirkkohallituksen kyselytunti. Yllättävimmän vedon teki (jälleen kerran) edustaja Kujala, joka kysyi: Millä perusteella arkkipiispa antoi televisiolähetyksessä vastoin Raamatun ilmoitusta lausunnon, ettei homoseksuaalisuus ole synti? Aikooko arkkipiispa pyytää anteeksi kuuden kristillisen järjestön jäseniä loukannutta lausuntoa aamutelevision ohjelmassa, jonka teemana oli Älä alistu -kampanjan saama huomio? Kyllä siinä minunkin leukani loksahti auki, kun kuulin nämä kysymykset. Arkkipiispa vastasi kuitenkin hyvin rauhallisesti ja selkeästi. Hän kertoi, että Raamattua voidaan tulkita eri tavoin. ...