Siirry pääsisältöön

Tekstit

talousvaliokunnan maakuntamatka, Helsinki

Viime viikolla pääsin hetkeksi kirkolliskokoustunnelmiin, kun talousvaliokunta kokousti Helsingissä. Ohjelma oli monipuolinen ja seura luonnollisesti aivan huippua. Torstaina aloitimme tulevan vuoden budjetin suurilla linjoilla. Kuulimme hyvän esittelyn Hengellinen elämä verkossa -hankkeesta, jonka innoittamana keskustelimme pitkään verkkoenkeleistä ja nettiuskovaisista. Lounaalla Kirkkohallituksen ruokalassa oli kanavarkaan kiusausta mutta ei mitään jälkiruokaa. Iltapäivällä siirryimme Viikin kirkkoon, joka on uusi ja tosi ihana. Tutustuimme Malmin seurakunnan toimintaan kirkkoherran johdolla. Illalla ohjelma jatkui Piruntorjuntabunkkerissa eli Helsingin seurakuntayhtymän virastotalossa. Tutustuimme jäsentilastoihin, yhtymän talouden ja kiinteistöhallintoon. Söimme lopuksi vielä loistavan illallisen. Illallisen keskustelunaiheita olivat muun muassa Öljymäelle rakennettavat asunnot ja kirkkojen tilanne eri maissa. Iltaohjelma oli perinteistä ja keskustelu henkevää. Illan mittaan ehdimm...

normiviikko

Viime viikolla vietin varmaan enemmän aikaa seurakuntatalolla kuin työpaikallani. Tässä lyhyt kuvaus seurakunnan luottamushenkilön arjesta... Heh, onneksi kuitenkaan ihan jokainen viikko ei ole tällainen! maanantai Uuden seurakunnan järjestelytoimikunta kokoontui illalla. Kokoustarjoiluna oli lohivoileipiä ja kaupan pullakranssia. Tapasimme hallintojohtajan virkaa hakeneita henkilöitä ja keskustelimme hauta- ja puistotoimen organisaatiosta. Päätimme myös kutsua henkilöstön edustajan toimikuntaan. Huomautin, ettei tiedonkulku henkilöstön suuntaan voi olla yhden edustajan varassa vaan esimiehet joutuvat oikeasti tekemään hartiavoimin töitä, jotta koko henkilöstö olisi osallisena tässä muutoksessa. Ihmettelin taas, miten naapuriseurakuntien kulttuurit ovat niin erilaiset. Kokouksen jälkeen vaihdoimme vielä pari sanaa kirkkopäivien sponsoritilanteesta. tiistai Tiistaina oli vapaapäivä seurakunnasta. Tein vain lyhyen koonnin maanantain sponsorikeskustelusta. keskiviikko Keskiviikkona oli ki...

kirkon tulevaisuudentoivot

Viikonloppu vierähti kirkon nuorisopäivillä Keravalla. Lauantaina oli Kirkko 2015 -seminaari nuorille - siis ihan oikeille nuorille. Esittelin vähän omaa tietäni kirkolliskokoukseen ja yritin saada porukan kuutamolle. Kerroin siis kolme juttua, jonka jälkeen osallistujat esittivät tarkentavia kysymyksiä ja yrittivät arvata, mikä on valetta. Väitteet olivat: 1. Olen pelannut arkkipiispan kanssa lentopalloa. 2. Olen tehnyt aloitteen työmatkapyöräilyn tukemisesta. 3. Olen ollut päättämässä kirkon rakentamisesta. Selvästi suurin osa porukasta piti 2. väitettä työmatkapyöräilystä valheena. Vain 12 henkilöä arvasi oikein eli lentopalloilu oli valetta. Toivottavasti osallistujille jäi mieleen myös jotain kirkon hallinnosta ja vaikuttamisesta. Seminaarissa teimme myös ryhmätöitä tulevista seurakuntavaaleista, joissa äänioikeus on 16 vuotta täyttäneille. Hyviä kampanjaideoita kertyi iso kasa ja ne luovutettiin piispalle. Seminaarissa myös harjoiteltiin demokratiaa, kun osallistujat valitsivat e...

kirkolliskokousviikon kootut

Olen nyt pari päivää totutellut arkeen. Viikossa ehti hyvin laitostua ja tuntuu oudolta, kun ei ruoka tulekaan itsestään lautaselle. On myös hassua olla ihan yksin kotona, kun on viikon ollut niin ylisosiaalinen. Pakkasin mukaan 5 paria kenkiä, kasan käyntikortteja, kameran ja uimapuvun. Ja paljon muuta roinaa, muun muassa työpapereita… Miten sitten kävi? - käytin vain kaksia kenkiä, joten mukana oli 3 paria ylimääräisiä kenkiä - en tehnyt yhtään töitä, joten tällä viikolla täytyy tehdä senkin edestä - en ehtinyt käydä kertaakaan saunassa enkä uimassa - en ehtinyt lenkille enkä puntille - käyntikortteja meni tasan yksi - kamera ei toiminut, joten piti käyttää kännykän kameraa (ja lopputuloksen huomaa täältäkin) Mitä ihmettä mä sitten tein? - juoksentelin ilmeisesti koko viikon korkokengissä - istuin täysistunnossa aika monta tuntia, koska edustajilla oli ekalla viikolla hirveä määrä energiaa, joten aloitteita riitti ja keskustelua syntyi - istuin ruokapöydässä ja iltapäivisin myös kahv...

tekstiilikaksoset

Edustajat Väistö ja Jauhiainen tyylikkäinä

perjantai

No niin, olen nyt päässyt kotiin. Tulin kotiin eilen illalla. Olo on jotakuinkin nuutunut mutta eiköhän se tästä. Viikko oli kokonaisuudessaa tosi hieno! Mahtava juttu, että sitä samaa on luvassa neljä vuotta! Perjantaina oli kirkkohallituksen kyselytunti ja selvisi, että: - äänetysikärajan lasku menee eduskunnan vahvistettavaksi kesällä ja uusi laki astuu voimaan vuoden vaihteessa - tulevan kesän riparilaiset saavat siis äänestää seuraavissa seurakuntavaaleissa 2010 - kirkon tiedotuskeskus ei aio tuottaa ohjelmaa Radio Deihin eikä tehdä valmiita sapluunoja seurakuntien nettisivuja varten - jäsenrekisterihankkeella on uskomaton määrä alaprojekteja, joilla on hassut nimet Kyselytunnin jälkeen käsittelimme vielä valmistuneet mietinnöt. Täytyy vielä palata asiaan viikon koottujen merkeissä.

työntäyteinen torstai

Tänään on kyllä tehty kirkon eteen hommia ihan kellon ympäri. Täysistunto alkoi aamulla klo 9 ja valiokunta loppui vasta puoli kymmeneltä illalla. Täysistunnossa aloitteita ja puhetta riitti. Keskustelimme parokiaalijärjestelmän kehittämisestä ja jumalanpalveluksesta. Paroakiaalijärjestelmäkeskustelu on siis kirkon versio pakkojäsenyyskeskustelusta - kaikilla opiskelijapolitiikkaa harrastaneille selvennykseksi. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, onko pakko kuulua siihen seurakuntaan, jonka alueella asuu. Toiset ovat sitä mieltä, että parokiaalijärjestelmästä luopuminen johtaa kirkon pirstaloitumiseen ja toiset sitä mieltä, että parokiaalijärjestelmästä luopuminen nimenomaan ehkäisee kirkon hajoamisen. Jumalanpalveluskeskustelu sen sijaan yllätti minut täysin. En olekaan ainoa edustaja, jonka mielestä jumalanpalveluksen suurimmat ongelmat ovat kellonaika ja musiikki. Yllättävän dynaamista porukkaa täällä! Talousvaliokunta pääsi hommiin vasta päivällisen jälkeen. Saimme aikaiseksi kaksi m...