Siirry pääsisältöön

odotettu mietintö valmistui

Kaikki ovat varmaan tietoisia, että viikon kiinnostavin asia on, rukoillaanko jatkossa samaa sukupuolta olevien parien kanssa. Tilanne on nyt siis se, että saimme aamupäivällä perustevaliokunnan mietinnön. Asian käsittely alkaa huomenna aamulla. Mietinnössä esitetään, että parisuhteensa rekisteröineen parin kanssa voisi rukoilla vapaasti. Mietintöön on toki jätetty myös eriävä mielipide, jonka mukaan mitään ei pitäisi tehdä.

Sain ennen kirkolliskokousviikkoa muutamia yhteydenottoja, joissa toivottiin, että asiassa päästäisiin enemmän eteenpäin. Olen valittaen todennut, että kirkolliskokouksen tilanne nyt vaan on sellainen, että parempaan ei pystytä. Tällaisen vapaan rukouksen hyväksyminen on monille edustajille aika kova paikka eikä osa edustajista aio sitä hyväksyä. On siis syytä iloita, jos huomenna hyväksymme perustevaliokunnan mietinnön. Tätä voi olla vaikea ymmärtää mutta kirkolliskokous on aivan oma maailmansa, jossa esimerkiksi rationaalisella argumentoinnilla ei ole mitään painoarvoa.

Olen ollut huolissani, että parin kanssa rukoileminen ei edes mene läpi. Täällä nimittäin osa asioista (kuten lait ja opilliset kysymykset) pitää hyväksyä 3/4 määräenemmistöllä. Perustevaliokunnan mietinnössä kuitenkin todetaan, että tämä päätös ei vaadi maääräenemmistöä. Samoin käytäväkeskustelujen perusteella näyttäisi siltä, että ehdotettu rukous saattaa mennä läpi. En vielä huokaise helpotuksesta mutta mieli on toiveikas.

Tänäänkin on ollut aika väljä päivä. Se on mukavaa. Olemme ehtineet jutella ruokapöydässä rauhassa eikä koko ajan tarvitse juosta seuraavaan paikkaan. Keskustelunaiheita ovat olleet muun muassa työurien pidentäminen, eduskuntavaaliasetelmat Vaasan vaalipiirissä ja avioliiton teologia.

Kommentit

Kaisa sanoi…
Tsemppiä loppuviikkoon ja toivotaan että menisi läpi edes tuo rukoilu.
Jarkko sanoi…
Toivottavasti kirkolliskokouksen päätöksestä tulee kuitenkin selkeästi esille se, että rukoushetkissä rukoillaan parisuhteiden kestämisen ja pariskunnan onnen puolesta. Osa kun näkee rukoushetket tilaisuuksiksi rukoilla osapuolten "eheytymisen" puolesta.

Tai voisihan raamatun nojalla esittää, että kirkko ei saa vihkiä enää pareja, jotka ovat harrastaneet esiaviollista seksiä. Yhtä lailla sekin on kirjaimellisen tulkinnan mukaan väärin.

Taitaa kuitenkin olla pienempi synti jostain syystä, vaikka tietystikään se ei johdu seksuaalisesta suuntautumisesta, vai miten se meni? :)

Mutta pidähän meteliä siellä!

Kannustukseksi pieni yllytysveto: Ostan sulle Jallu-pullon, jos pääset kommentoimaan parisuhdeasiaa valtakunnallisiin uutisiin ja sanot: "On saatanallista, että kaikki kirkon jäsenet eivät voi saada parisuhteelleen siunausta kirkossa". :)
Anonyymi sanoi…
Mitenkäs se on tämä bi-sexsuaali asia,näitä parejahan on vihitty ja siunattu iät ja ajat.Niinkuin tiedämme he harrastavat monesti avioliiton ulkopuolisia sukupuolisuh-
teita samaa sukupuolta olevan kumppa-
nin kanssa.Eikös tässä siunata synnissä eläviä?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

muutama kuva

Sain viimein kaivettua kevätistuntokauden kuvat kamerasta. Tässäpä ois muutama. Lapuan hiippakunnan delegaation sakastissa ennen avajaismessua. Arkkipiispan lähtöjuhlaa vietettiin Turun linnan kuninkaansalissa, vieraita vielä odotellaan. Alkuruoka Edustaja Ojala ilman eläinrekvisiittaa Edustajat Simojoki ja Tuominen uurastivat Arkkikuvaelman tähtinä, kuvassa jo vähän rennompi mieli

Nuorten osallisuuden vahvistaminen tyssäsi kirkkohallitukseen

Vanha kirkolliskokousblogini on herännyt yllättäen henkiin mutta painavasta syystä!   Vuonna 2009 teimme kirkolliskokousaloitteen nuorten osallisuuden vahvistamisesta kirkossa. Aloite lähetettiin yleisvaliokunnan hienon mietinnön saattelemana kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten. Se on jumittanut siellä vuosikaudet ja olen miettinyt, voiko aloite vain kadota. Ilmeisesti ei voi - se on ilmestynyt nyt kirkolliskokousviikon esityslistalle.   Kirkolliskokoukselle on annettu asiasta ilmoitus, joka on karua luettavaa. Sen mukaan kirkkohallituksen taholta ei tulla valmistelemaan nuorten kuulemisjärjestelmää seurakuntiin . Ilmoituksessa perustellaan kuulemisjärjestelmän valmistelematta jättämistä seuraavasti:  Edustuksellinen demokratia ei ole enää nuorille tyypillinen tai suosittu vaikuttamisen muoto. Joissain kunnissa nuorivaltuusto toimii, joissakin ei juuri ollenkaan.   Malli, joka edellyttäisi erillisen kuulemisjärjestelmän luomista jokaiseen seurakuntaan, tulisi seurak

viimeisen istuntoviikon etäkommentit

En osallistunut viime viikolla kauden viimeiselle istuntoviikolle, koska muutin kotikuntani kesällä Jyväskylästä Hyvinkäälle. Muuton myötä menetin paikkani Lapuan hiippakunnan kirkolliskokousedustajana. Harmillinen tilanne mutta eipä sille mitään voi. Viimeiseltä istuntoviikolta ei siis juuri oli juoruja ja hauskoja sattumuksia kerrottavana :-( Onneksi muut edustajat ovat ansiokkaasti bloganneet, joten viikon vaiheista on pysynyt vähän kärryillä. Sain myös kivan tekstarin talousvaliokunnasta, joka työskenteli iltamyöhään, vaikka muut jo humputtelivat kaupungilla. Viime viikon asialistaa voin kommentoida vain nettimateriaalin perusteella. Yksi asia minulla oli erityisesti mielessä, nimittäin eläkerahastomaksu, joka onneksi hyväksyttiin viime viikolla. Kyseisellä maksulla eläkerahastoa voidaan kartuttaa aiempia suunnitelmia nopeammin. Kirkon eläkeasiat ovat hankalia ja niitä tehdään hyvin pitkälle aikavälille. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Simola kuvasi puheenvuorossaan päätösten vaike