Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2008.

istuntoviikon arviointia

Nukuin viikonloppuna pari kertaa kellon ympäri ja vielä useammat päiväunet päälle. Lisäksi ohjelmassa oli imurointia, ruokaostoksia ja kasa kasvatussosiologian kirjoja. Pahimpiin vierotusoireisiin lueskelin viime kevään istunnon keskustelupöytäkirjaa. Isänpäivän kunniaksi kelailin päässäni myös viikon aikana käytyjä keskusteluja ydinperheestä. viikon arvosana 9 Istuntoviikko oli oikein mielenkiintoinen, hommat etenivät ja palvelu pelasi. Jäsenrekisterin, Hetan ja Hengellinen elämä verkossa -hankkeen eteneminen loi uskoa tulevaan. Kirkko oikeasti valmistautuu tuleviin haasteisiin. Edustajajoukkoa kuunnellessa ajoittain iski kuitenkin epätoivo - aika konservatiivista porukkaa siellä näyttää olevan. oma panos 6 ½ Olen aikoinaan riparilla isosena ollessani arvioinut, että oma panos on -15, joten antamani arvosanahan on ihan okei. Olen nyt siellä kaksi viikkoa istunut enkä ole käyttänyt isossa salissa yhtään puheenvuoroa. Se harmittaa mutta en voi sille oikein mitään. Tuntuu, että asioita o

paluu ja palautuminen

Nyt olen sitten jo kotona. Kotimatka sujui joutuisasti edustaja Marjasen ja edustaja Kolehmaisen seurueessa. Nyt pitäisi sitten palata arkeen ja yrittää palautua viikosta. Viikko meni taas kohtalaisesti ylikierroksilla, joten jonkinlaista pehmustetta tarvitsisi, ettei törmää vauhdissa seinään. Onneksi Jussi Vareksen seurassa voi vielä pysytellä Turun yöelämässä. Perjantain täysistunnot menivät aika vähin äänin. Saimme maaliin jäsentietojärjestelmän (ent. kirkonkirjat) vaatiman lakimuutoksen ja viittomakieliset käännökset messusta ja kirkollisista toimituksista. Täytyy vielä hieman kasata ajatuksia ennen kuin kirjoittaa tänne jonkinlaista koontia. Kiitos kaikille edustajille ja muulle kokousväellä. Oli taas hieno viikko!

viimeinen aamu

Yöunet lyhenee mutta vireystila kohenee. Kirkolliskokousviikko on edennyt jo viimeiseen päivään. Tänään on vielä aika pitkä lista asioita, joten saa nähdä, milloin täältä pääsee kotiin. Eilinen ilta oli oikein mukava. Löysin edustajien joukosta muutaman Skotlanti-fanin ja senhän tietää, mitä siitä seuraa. Keskustelunaiheet olivat edelleen tasokkaita: - Toimivatko sosiologian perusteoriat taivaassa? Ehkäpä joku vielä kirjoittaa kirjan "Taivaan sosiaalinen rakentuminen". - Onko armo vähän kuin arpalippu, jota ei ole itse ostanut?

valokuvia

Ei näistä kauheasti saa selvää mutta laitanpa kuitenkin. Kirkolliskokousedustajat kiven sisässä. Akatemiatalolla Gustav "Kun mikään ei riitä" Björkstrand esitteli meille taloa ja historiaa.

hengähdystauko

Valiokuntamme on ahkeroinut niin reippaasti, että saamme huokaista tänä iltana. Kokoan tässä nyt vähän irtonaisia ja epäolennaisia juttuja viikon varrelta. Unohdin kameran kotiin, joten en saanut tälläkään reissulla järkeviä valokuvia. Muutama kännykkäkuva mulla on eilisillan retkeltä. Laitan ne tänne, jos niistä vaan saa yhtään selvää. Päätin eilen Kakolassa, että ryhdyn lainkuuliaiseksi kansalaiseksi - oli sen verran pelottava kokemus. Minua tosin lohdutettiin, että nykyajan vankilat on kyllä mukavampia paikkoja. En ollut tänään (naisten) lauluharjoituksissa. Epäilivät ruokalassa, etten osaa laulaa. Sekin pitää toki paikkansa mutta se nyt ei varsinaisesti ole se syy. Nimilappuni on kadonnut. Meillä on istumapaikoilla muovitetut isot paperinimilaput, jotka lähtevät aina lentoon, kun joku kulkee ohi. Nimilappuni on lähtenyt lopullisesti lentoon. Sitä on etsitty koko ilta eikä ole löytynyt. Vähitellen alkavat myös edustajien persoonat ja taustat hahmottua. Meidän hiippakunnan porukka on

talousarviokäsittelyä

No niin, nyt täällä (siis kirkolliskokouksessa) ja täälläkin (blogissa) alkaa tunnelma tiivistyä. Kiitokset kommenteista! Toivoisin, että joku ehtisi kommentoida edellisen kirjoituksen kommenttiosastolle jotain... ööö... linjakasta - Saijan ansiokas kommettihan siellä jo onkin. Kommenttiosastolla kysyttiin myös Ojalan talousarvioaloitteesta. En ole sitä täällä kannattanut eikä ole meidän talousvaliokuntakaan. Asia (kirkon läsnäolo netissä) on toki tärkeä mutta Hengellinen elämä verkossa -hankkeeseen osoitetuilla miljoooonilla luulisi saavan jotain aikaan. Juuri äsken kävi kuitenkin niin, että täysistunnossa talousvaliokunnan pohjaesitys (ei rahaa) kaatui äänestyksessä. Nyt siis talousarvioon varattiin rahaa kolmen nuorisotyöntekijän palkkaamiseen. Nämä työntekijät olisivat aktiivisesti läsnä netissä nuorten suosimilla keskustelupalstoilla ja osallistuisivat seurakunnan työntekijöiden kouluttamiseen. Kirkolliskokous viisaudessaan päätti nyt näin, vaikka valiokunnassa hieman narisimmekin

vauhdikas keskiviikko

Pahoittelen, etten eilen ehtinyt kirjottaa kunnolla. Päivä oli todella pitkä. En ehtinyt syödä edes jälkiruokaa, kun lounastaukokin oli täynnä kokouksia. Eilinen oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ja vaiherikas päivä, joten yritän nyt saada tänne jotain asiaa ja asian vierestä. Aamupäivällä täysistunnossa oli muutamia aloitteita ja virkapaketin lähetekeskustelua. Virkapaketista tulee varmasti taas tosi vaikea prosessi. Tietty porukka kävi pöntössä vuorotellen selittämässä jotain aivan käsittämätöntä. Onneksi keskustelun jälkeen sain hieman selvennystä uskomattomaan retoriikkaan. Tilanne on siis se, että tietyn linjan (siis eri linjan kuin mitä itse edustan) ihmiset haluaisivat virkapakettiin: 1) syrjintäpykälän, jonka perusteella voisi syrjiä esimerkiksi homoja 2) papit normaalin virkamieslain ulkopuolelle, ettei virkatehtävien laiminlyönneistä voisi irtisanoa normaalilla menettelyllä. Näitä ei siis sanottu suoraan vaan puhuttiin kirkon opista, tunnustuksessa pysymisestä, uskonnon

aamutunnelmia

Lintsasin tänä aamuna messusta, kun piti käydä suihkussa (ja nukkua). Nyt yritän heräillä tähän päivää. Eilen illalla saimme vielä perusteellisen infon Hengellinen elämä verkossa -hankkeesta, jäsenrekisteristä ja Hetasta. Edustajat esittivät osuvia kysymyksiä Hetasta mutta vastaukset eivät olleet yhtä osuvia. Illalla piti vielä käydä Pankissa. Paikallisoppaan johdolla pääsin pariin muuhunkin paikkaan. Ilta oli huippu, maailmaa tuli parannettua.

mediatiistai

Uhoamisesta huolimatta menin tänään aamulla kiltisti kirkkoon klo 8.15. Se oli kyllä hieman uhkarohkea veto, koska meinasin nukahtaa sinne kirkonpenkkiin. Täysistunnossa olemme tänään keskustelleet kirkon nelivuotiskertomuksesta - tai ainakin oli tarkoitus. Puheenvuorot ovat olleet asiasta ja asian vierestä, teemoina mm. virret, kirkon viestintä, kirkosta eroaminen, miesten asema, päihteiden käyttö, kaikkien mielistely ja Raamatun unohtaminen. Edustaja Riikonen piti jännittävän puheenvuoron miesten asemasta kirkossa ja kirkon nelivuotiskertomuksessa. Miehiä on vähempi kirkossa ja enempi vankilassa. Lopulta pitää museoida se viimeinen seurakuntamies. Vaikka puheenvuoro osin olikin aika tiukkaa tekstiä, siinä oli kyllä ihan asiaakin - miehiä ei juuri näy seurakunnassa (mutta kirkon hallinnossa kyllä...). Käsittelimme myös hiippakuntavaltuuston esitystä seurakunta-sanan käytöstä. Meillä Jyväskylässä seurakunta jakaantuu 9 alueseurakuntaan ja toivoisimme, että tuo sana saataisiin jo vähite

aika pitkä maanantai

Täysistunto sitten jatkui klo 20 asti ja sen jälkeen aloitimme valiokuntatyöskentelyn. Vähän väsyttää mutta pitää kuitenkin tänne kuitata. Kaikki ovat varmaan lukeneet / kuulleet sen vitsin / tosiasian, että talousvaliokunnassa 3 naista ja 3 Perttiä. Yksi Perteistä ei valitettavasti päässyt tällä viikolla paikalla. Ei kuitenkaan hätää, koska hänen varaedustajansakin on Pertti, ministeri Pertti Paasio tarkemmin sanottuna. Naisten ja Perttiä määrä siis edelleen balanssissa. Kävimme äsken pienellä kävelylenkillä, joka päättyi siihen, että joku sammutti valot pururadalta. Talousvaliokunnan naisista (3 kpl) lähti ihan hyvin ääntä, kun sähkähdimme pimennystä.

täysistuntoa

Maanantai on kulunut aika tiukasti täysistunnossa. Ja vielä jatkuu klo 20 asti. Olemme käyneet lähetekeskustelua talousarviosta. Erityisesti keskustelua on syntynyt verkosta ja nuorisosta, heta-hankkeesta ja perhekirjasta. Edustaja Ojala teki aloitteen nuorisotyöntekijöiden palkkaamisesta. Nämä nuorisotyöntekijät osallistuisivat keskusteluihin ja olisivat läsnä verkossa. Talousarvioaloitteet menevät harvemmin läpi mutta tämä saattaa (tuurilla) mennä. Edustaja Grönlund kävi pitämässä napakan puheenvuoron piispojen perhekirjasta. Ruoka on ollut edelleen hyvää. Lounaaksi oli lohivartaita (ja porsaanfilettä). Olin muuten tämän päivän Hesarissa - ja jälleen hevimusiikin asialla. Voin ihan näin julkisesti ilmoittaa, ettei hevimusiikki ole minulle mikään sydämenasia. Olen joskus jopa kirjoittanut ystäväkirjaan "eniten inhoan: silakkapihvejä ja heavy-musiikkia" .

Terveisiä Turusta!

No niin, nyt olen päässyt jo pelipaikalle. Luulin, että täällä saa vain iltapalaa mutta yllätyin iloisesti, kun tarjolla oli ihania salaatteja, kanaa, riisiä ja kasviksia. Talousvaliokunta aloitti kokoustamisen jo tänään. Ehdimme perehtyä Hengellinen elämä verkossa -hankkeeseen ja talousarvioaloitteisiin. Aamulla aloitamme messulla ja sen jälkeen alkaa täysistunto. Eniten keskustelua (Heta-hankkeen lisäksi) näin etukäteen ovat herättäneet tiistaina, keskiviikkona ja torstaina ohjelmassa olevat aamumessut - klo 8.15. Olen ilmoittanut, ettei minua siellä ainakaan näy. On kyllä aivan liian aikaista. Monet edustajat ovat olleet happamana normaalien aamurutiinien (lenkkeily, lentopallo ym.) häiritsemisestä. Kiitos kaikista kivoista viesteistä, joita olen saanut kevätkauden bloggauksesta! Yritän kirjoittaa edelleen aktiivisesti istuntoviikon asioista - ja jatkaa samalla (epä)virallisella linjalla. Kommenttiosasto on vapaassa käytössä.

istuntoviikko edessä

Tällä viikolla olisi pitänyt valmistautua kirkolliskokousviikkoon. Vähän huonosti on valmistautuminen edennyt... Tiistaina olin seurakuntalaisten muuttoliikettä ja seurakuntarakenteiden muuttumista käsittelevässä seminaarissa. Seminaarissa kuulin muun muassa, että - nuoret aikuiset eroavat joka tapauksessa kirkosta, ei näillä teidän projekteilla siihen pystytä vaikuttamaan - seurakuntalaisia ei voi ottaa vapaaehtoisiksi, koska heillä on sellainen asenne, että he ovat asiakkaita. Näillä mennään. Taas kerran tulin siihen tulokseen, että vaikuttamisen sijaan mun pitäis käyttää aikani rukoilemiseen, jotta saisin jotain aikaan. Olen valmistautunut ensi viikkoon lukemalla Jussi Vareksen edesottamuksista Turun yöelämässä. Valitettavasti ihan niin vähällä en kuitenkaan selvinnyt, koska kaikenlaista tulee eteen: - tänään meillä oli hiippakunnan edustajien tapaaminen - HeTa-hankkeen vastustajat keräilevät adressia ja lähettävät sähköpostia - Hesarin toimittaja halusi tietää, mitä minä siellä sit

edustajan postikasa

Eräs ystäväni ihmetteli, miten ihmisellä voi olla noin paljon paperia. Paperipinot ovat vallanneet kotona työpöydän lisäksi olohuoneen ruokapöydän. Kirkko, seurakunta ja kirkolliskokous tuottavat suuren osan paperikasoista. Tässä pieni katsaus edustajan posteihin... lehdet Olen lukenut Kotimaata jo ihan lapsesta asti ja mielestäni se on tosi hyvä lehti. Kotimaa kolahtaa nykyään jo torstaisin mutta yleensä säästän sen perjantailla ja aloitan viikonlopun lukemalla sen. Nykyään postiluukustani kolahtavat myös Sana ja Uusi tie. Hmm, niissä on vähän eri näkökulma kuin Kotimaassa. Aluksi epäilin, että joku seurakuntalainen on tilannut minulle lehdet, koska on huolissaan vakaumuksestani. Noh, ehkäpä ne tulevat minulle, koska olen kirkolliskokousedustaja. Mieluummin lukisin kuitenkin Hengellistä kuukausilehteä. Körtit eivät ilmeisesti lähettele lehteään pakolla tai sitten ne laskevat minut jo joukkoonsa ;-) asiaa Kirkolliskokouksen istuntoviikon lähestymisen tietää siitä, että postia alkaa ker

talousvaliokunnan maakuntamatka, Helsinki

Viime viikolla pääsin hetkeksi kirkolliskokoustunnelmiin, kun talousvaliokunta kokousti Helsingissä. Ohjelma oli monipuolinen ja seura luonnollisesti aivan huippua. Torstaina aloitimme tulevan vuoden budjetin suurilla linjoilla. Kuulimme hyvän esittelyn Hengellinen elämä verkossa -hankkeesta, jonka innoittamana keskustelimme pitkään verkkoenkeleistä ja nettiuskovaisista. Lounaalla Kirkkohallituksen ruokalassa oli kanavarkaan kiusausta mutta ei mitään jälkiruokaa. Iltapäivällä siirryimme Viikin kirkkoon, joka on uusi ja tosi ihana. Tutustuimme Malmin seurakunnan toimintaan kirkkoherran johdolla. Illalla ohjelma jatkui Piruntorjuntabunkkerissa eli Helsingin seurakuntayhtymän virastotalossa. Tutustuimme jäsentilastoihin, yhtymän talouden ja kiinteistöhallintoon. Söimme lopuksi vielä loistavan illallisen. Illallisen keskustelunaiheita olivat muun muassa Öljymäelle rakennettavat asunnot ja kirkkojen tilanne eri maissa. Iltaohjelma oli perinteistä ja keskustelu henkevää. Illan mittaan ehdimm

normiviikko

Viime viikolla vietin varmaan enemmän aikaa seurakuntatalolla kuin työpaikallani. Tässä lyhyt kuvaus seurakunnan luottamushenkilön arjesta... Heh, onneksi kuitenkaan ihan jokainen viikko ei ole tällainen! maanantai Uuden seurakunnan järjestelytoimikunta kokoontui illalla. Kokoustarjoiluna oli lohivoileipiä ja kaupan pullakranssia. Tapasimme hallintojohtajan virkaa hakeneita henkilöitä ja keskustelimme hauta- ja puistotoimen organisaatiosta. Päätimme myös kutsua henkilöstön edustajan toimikuntaan. Huomautin, ettei tiedonkulku henkilöstön suuntaan voi olla yhden edustajan varassa vaan esimiehet joutuvat oikeasti tekemään hartiavoimin töitä, jotta koko henkilöstö olisi osallisena tässä muutoksessa. Ihmettelin taas, miten naapuriseurakuntien kulttuurit ovat niin erilaiset. Kokouksen jälkeen vaihdoimme vielä pari sanaa kirkkopäivien sponsoritilanteesta. tiistai Tiistaina oli vapaapäivä seurakunnasta. Tein vain lyhyen koonnin maanantain sponsorikeskustelusta. keskiviikko Keskiviikkona oli ki

kirkon tulevaisuudentoivot

Viikonloppu vierähti kirkon nuorisopäivillä Keravalla. Lauantaina oli Kirkko 2015 -seminaari nuorille - siis ihan oikeille nuorille. Esittelin vähän omaa tietäni kirkolliskokoukseen ja yritin saada porukan kuutamolle. Kerroin siis kolme juttua, jonka jälkeen osallistujat esittivät tarkentavia kysymyksiä ja yrittivät arvata, mikä on valetta. Väitteet olivat: 1. Olen pelannut arkkipiispan kanssa lentopalloa. 2. Olen tehnyt aloitteen työmatkapyöräilyn tukemisesta. 3. Olen ollut päättämässä kirkon rakentamisesta. Selvästi suurin osa porukasta piti 2. väitettä työmatkapyöräilystä valheena. Vain 12 henkilöä arvasi oikein eli lentopalloilu oli valetta. Toivottavasti osallistujille jäi mieleen myös jotain kirkon hallinnosta ja vaikuttamisesta. Seminaarissa teimme myös ryhmätöitä tulevista seurakuntavaaleista, joissa äänioikeus on 16 vuotta täyttäneille. Hyviä kampanjaideoita kertyi iso kasa ja ne luovutettiin piispalle. Seminaarissa myös harjoiteltiin demokratiaa, kun osallistujat valitsivat e

kirkolliskokousviikon kootut

Olen nyt pari päivää totutellut arkeen. Viikossa ehti hyvin laitostua ja tuntuu oudolta, kun ei ruoka tulekaan itsestään lautaselle. On myös hassua olla ihan yksin kotona, kun on viikon ollut niin ylisosiaalinen. Pakkasin mukaan 5 paria kenkiä, kasan käyntikortteja, kameran ja uimapuvun. Ja paljon muuta roinaa, muun muassa työpapereita… Miten sitten kävi? - käytin vain kaksia kenkiä, joten mukana oli 3 paria ylimääräisiä kenkiä - en tehnyt yhtään töitä, joten tällä viikolla täytyy tehdä senkin edestä - en ehtinyt käydä kertaakaan saunassa enkä uimassa - en ehtinyt lenkille enkä puntille - käyntikortteja meni tasan yksi - kamera ei toiminut, joten piti käyttää kännykän kameraa (ja lopputuloksen huomaa täältäkin) Mitä ihmettä mä sitten tein? - juoksentelin ilmeisesti koko viikon korkokengissä - istuin täysistunnossa aika monta tuntia, koska edustajilla oli ekalla viikolla hirveä määrä energiaa, joten aloitteita riitti ja keskustelua syntyi - istuin ruokapöydässä ja iltapäivisin myös kahv

tekstiilikaksoset

Edustajat Väistö ja Jauhiainen tyylikkäinä

perjantai

No niin, olen nyt päässyt kotiin. Tulin kotiin eilen illalla. Olo on jotakuinkin nuutunut mutta eiköhän se tästä. Viikko oli kokonaisuudessaa tosi hieno! Mahtava juttu, että sitä samaa on luvassa neljä vuotta! Perjantaina oli kirkkohallituksen kyselytunti ja selvisi, että: - äänetysikärajan lasku menee eduskunnan vahvistettavaksi kesällä ja uusi laki astuu voimaan vuoden vaihteessa - tulevan kesän riparilaiset saavat siis äänestää seuraavissa seurakuntavaaleissa 2010 - kirkon tiedotuskeskus ei aio tuottaa ohjelmaa Radio Deihin eikä tehdä valmiita sapluunoja seurakuntien nettisivuja varten - jäsenrekisterihankkeella on uskomaton määrä alaprojekteja, joilla on hassut nimet Kyselytunnin jälkeen käsittelimme vielä valmistuneet mietinnöt. Täytyy vielä palata asiaan viikon koottujen merkeissä.

työntäyteinen torstai

Tänään on kyllä tehty kirkon eteen hommia ihan kellon ympäri. Täysistunto alkoi aamulla klo 9 ja valiokunta loppui vasta puoli kymmeneltä illalla. Täysistunnossa aloitteita ja puhetta riitti. Keskustelimme parokiaalijärjestelmän kehittämisestä ja jumalanpalveluksesta. Paroakiaalijärjestelmäkeskustelu on siis kirkon versio pakkojäsenyyskeskustelusta - kaikilla opiskelijapolitiikkaa harrastaneille selvennykseksi. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, onko pakko kuulua siihen seurakuntaan, jonka alueella asuu. Toiset ovat sitä mieltä, että parokiaalijärjestelmästä luopuminen johtaa kirkon pirstaloitumiseen ja toiset sitä mieltä, että parokiaalijärjestelmästä luopuminen nimenomaan ehkäisee kirkon hajoamisen. Jumalanpalveluskeskustelu sen sijaan yllätti minut täysin. En olekaan ainoa edustaja, jonka mielestä jumalanpalveluksen suurimmat ongelmat ovat kellonaika ja musiikki. Yllättävän dynaamista porukkaa täällä! Talousvaliokunta pääsi hommiin vasta päivällisen jälkeen. Saimme aikaiseksi kaksi m

keskiviikko

Eilinen oli varsin pitkä päivä. Lähdin vielä illalla pankkivaliokunnan kokoukseen Turkuun, joten en ehtinyt päivittää blogia. Olo on retken jälkeen fyysisesti väsyneempi mutta mieli on virkistynyt. Eilen istuimme varsin perusteellisesti täysistunnossa. Käsittelimme ensin toimintakertomusta. Teemat vaihtelivat strategiatyöstä nuorison juopotteluun. Piispa Heikka puhui hyvin tulevaisuuteen katsomisesta ja piispa Huotari oli taas ihan jouluissaan seurakuntien rakennemuutoksista. ”Seurakunta ei voi toteuttaa perustehtäväänsä tilaaja-tuottaja -mallilla.” Piispa Huotari Edustaja-aloitteiden innoittamana keskustelimme mm. avioerolasten kaameista kohtaloista ja virsikirjan lisälehdistä. ”Virttä kansalle!” Pekka Simojoki Valiokuntatyöskentelyyn pääsimme vasta päivällisen jälkeen. Urakoin siis ensin talousvaliokunnan ja sitten kansliavaliokunnan.

muutama kuva

Tänä aamuna useampikin edustaja tervehti mua erityisen hilpeästi. Olivat ilmeisesti löytäneet tänne blogiin. Terkkuja siis kaikille edustajilla, jotka lukevat tätä! Tässä muutama kuva... Talousvaliokunnan sihteeri, puheenjohtaja Simola ja kirkkoneuvos. Kansliavaliokunnan aktivistit edustajat Ojala ja Huokuna. Edustaja Huokuna oli hieman harmistunut nuoriso-osaston bloggauksesta ja uhkaili vastaiskulla. Lapuan hiippakunnan edustajia. Lounaan alkupalat! Lämpimänä ruokana oli porsaanfilettä ja jälkiruoaksi marjakukkoa ja vaniljakastiketta.

tiistai työn ääressä

Tänään ollaan päästy jo ihan tositoimiin. Täysistunnossa on käyty lähetekeskusteluja ja laitettu hommia eteenpäin lakivaliokuntaan. Meidän valiokunta eli talousvaliokunta on myös kokoontunut ja selvisi, että se toinen kunnanjohtaja ei olekaan vielä entinen. Samoin selvisi, että meidän lippukunnalla (ent. Seurakunnan Siniset, nyk. Siniset Samoojat) on talousvaliokunnassa kolme edustajaa, joista yksi on vieläpä nimeltään Pertti. Ihmeellinen juttu! Saimme kuulla myös perusteellisen katsauksen kirkon eläkelaitoksesta. Pikkuhiljaa alkaa hahmottua, miten päätöksenteko etenee täällä. Olo on kuitenkin samanlainen kuin vieraskielisessä seminaarissa eli ihan nuutunut. Kuluttaa aikas paljon voimia, kun yrittää olla koko ajan tosi skarppina. Illalla on vielä perehdytystä. irtohuomioita: Olin eilen illalla niin ylikierroksilla, että unohdin pestä hampaani. Onneksi tajusin vielä ennen nukahtamista, että jotain on nyt pielessä. Perustevaliokuntaan (siellä käsitellään ne kaikki jännittävimmät asiat) v

valiokuntapaikat

Jakauduimme juuri valiokuntiin. Pääsin talousvaliokuntaan. Valiokunnassa on kaksi entistä kunnanjohtajaa ja kolme Perttiä, joten sovin hyvin joukkoon. Lisäksi minut valittiin kansliavaliokuntaan, joka on ilmeisesti kirkolliskokouksen huvitoimikunta, joten se sopii myös hyvin mulle. Kiitos kaikista kommenteista ja viesteistä! Tosi kiva tietää, että joku seuraa kirkolliskokousta!

maanantain kootut

No niin, nyt on vähän rauhallisempaa kirjoittaa. Päivä on siis ollut aika vauhdikas. Jumalanpalveluksen jälkeen oli avajaiset. Arkkipiispa pohti avajaispuheessaan, onko kirkko kriisissä. Lyhyitä täysistuntoja on ollut aika monta, kun olemme järjestäytyneet. Valitsimme varapuheenjohtajat ja valitsijamiehet. Iltapäivällä kulttuuriministeri puhui nuorista aikuisista ja nuorten osallistumisesta kirkon päätöksentekoon. Se oli hyvä puhe, mutta olen kuullut aiheesta niin monta puhetta, ettei siitä oikein uusia ideoita irronnut. Nyt valitsijamiehet ovat vetäytyneet jakamaan meitä valiokuntiin. Tulos pitäisi olla selvillä aamulla. Meillä on siis omat paikat salissa. Niiden kohdalla on isot nimilaput ja lisäksi jokaisella on vielä nimilappu rinnassa. Omalle paikalle saliin ilmaantuu aina uutta paperia, kun selkänsä kääntää. Sinne ilmestyi tänään muun muassa paksu violetti vihko, joka osoittautui piispainkokouksen pöytäkirjaksi. Enpä ole ennen niin paksua pöytäkirjaa nähnyt. Istumme salissa hiipp

katso uutiset!

Pääsin sitten heti telkkariin. Ylen TV-uutiset haastatteli ja kyseli perinteisesti homoista ja naispapeista. Saa nähdä, mitä meni läpi. Noin muuten ensimmäinen päivä on mennyt nopeasti. Aamulla oli valtakirjojen tarkastus ja sen jälkeen jumalanpalvelus. Iltapäivällä kulttuuriministeri tarjosi kakkukahvit. Muun ajan olemme rampanneet ruokasalin ja istuntosalin väliä. Hiippakunnan ryhmän kokoustila on saunan takkahuone. Niin, ja poseerasin vielä Kotimaa-lehdelle Euroviisulevyjen kanssa. Tekivät juttua otsikolla "Millä eväillä kirkolliskokoukseen?"

täällä ollaan

No niin, nyt olen päässyt Turkuun. Saavuimme tuossa neljän aikoihin edustaja Reinikaisen kanssa. Sain jo huoneen, jonka ikkunasta näkyy valkovuokkoja. Illan ohjelmassa on ollut kättelyä, perehdytystä, äänestyskoneen ihmettelyä ja ruokaa. Kaikilla edustajilla on hienot nimilaput. Nimilappujen ja Kotimaa-lehden naamagallerian avulla pitää yrittää suunnistaa edustajajoukossa. Apuvälineistä huolimatta on ihan mahdotonta muistaa, ketä on jo tervehtinyt. Kätellessä noin joka toinen sanoo, että sinähän olet se kaikkein nuorin / meidän kuopus / jne. Paras oli kuitenkin äsken ruokapöydässä, kun eräs edustaja epäili, että sinä et taida olla se kaikkein nuorin. Tapasin myös vanhan NAVI-kaverini Sami Ojalan, joka myös siis valittiin kirkolliskokoukseen. Ihan hassua tavata nyt täällä. Partioleirille on aina kiva saada postia, joten luulisin, että tännekin on kiva saada postia. Posti tulee perille osoitteeseen: kirkolliskokousedustaja Signe Jauhiainen Turun kristillinen opisto Lustokatu 7 20380 Turk

6 paria kenkiä, kamera ja käyntikortteja

Maanantaina se alkaa tai oikeastaan jo huomenna lähdetään kohti Turkua. Tällä hetkellä yritän tehdä listaa tavaroista, joita viikon aikana tarvitsen. Kenkiä pitää ottaa aika monta paria ja käyntikortitkin löysin. Kameran akku pitäisi ladata. En ole lähdössä millekään turistireissulle. Minut valittiin helmikuussa kirkolliskokousedustajaksi. Ai oliko jotkut vaalit? Olihan ne. Äänioikeus oli kaikilla kirkkovaltuustojen jäsenillä . Papit äänestivät pappien sarjassa. Tulin valituksi, vaikka vaalit olivatkin oudoimmat, joissa olen ikinä ollut ehdolla. Äänestäjät kyllä tiedetään tarkalleen mutta ehdokkaista ei ole kellään oikein mitään tietoa. Aion siis kirjoitella tänne viikon aikana ja varmaan niiden välilläkin kirkolliskokouksen asioista ja vähän muustakin kirkossa. Kommenttiosastolla on hyvin tilaa sinun mielipiteillesi ja terveisillesi!