Siirry pääsisältöön

yleiskokouksen tärkeimmät varusteet

Henkilökohtainen omaisuuteni on kohtalaisen rajallista täällä. Onneksi uutta roinaa on tullut kadonneiden tilalle ja olen voinut kiinnittyä johonkin materiaan. Tärkeimmät tavarat ovat:

Yleiskokouksen manuaali kertoo, missä pitää olla ja mihin aikaan. Se kertoo myös, mitä on asialistalla mutta siihen osuuteen ei juuri voi luottaa. Kirjassa on myös kalenteriosa omille tapaamisille kokouksen aikana.

Laulukirja on hyvä pitää mukana, koska esimerkiksi ääntenlaskennan aikana saatetaan ruveta yhtäkkiä laulamaan. Biisit ovat hyviä.

Äänetysliput olen tähän asti osannut pitää tallessa. Sen olen oppinut jo ekassa SYL:n liittarissa. Puheenjohtaja joutuu aina välillä kuuluttelemaan, että nyt taas joku on hukannut äänestyslippunsa. Liput on myös hyvä pitää aina mukana, koska niitä saatetaan tarvita yllättäen.

Kävin varta vasten ostamassa paikallisesta apteekista 50 suojakertoimen aurinkorasvan kadonneen tilalle. Hih, eipä ole juuri ollut tarvetta, koska olen maan alla suurimman osan päivästä.

Saimme talouskomiteassa ihana vaaleanpunaiset kansiot juuri kun olin tullut siihen tulokseen, että nyt on saatava joku kansio.

Lisäksi tarvitaan tulkkauskuulokkeet ja nimilappu.

Olemme myös saaneet kaikenlaisia lahjoa. Ranskan reformoitu kirkko lahjoitti ihanat kortit, joissa on vihreä puu. Kyproksen kirkko pisti kuitenkin paremmaksi ja lahjoitti jonkun mainos-dvd:n - ja hienon vihkosen, jossa esitellään kaikki (?) turkkilaisten miehittäjien tuhoamat kirkot, luostarit ja hautausmaat. Aika mauton veto!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei Signe - tuo Kyprosjuttu kiinnosti, kävin Ateenassa viikon lomalla. Sielläkin oli Kyprosteema esillä, Syndagman metroaseman yhteydessä oli näyttely, jossa esiteltiin turkkilaisten ihmisoikeusrikoksia Kyproksella.

Terveisin seurakunnan tiedotuksen Kaarina

Tämän blogin suosituimmat tekstit

muutama kuva

Sain viimein kaivettua kevätistuntokauden kuvat kamerasta. Tässäpä ois muutama. Lapuan hiippakunnan delegaation sakastissa ennen avajaismessua. Arkkipiispan lähtöjuhlaa vietettiin Turun linnan kuninkaansalissa, vieraita vielä odotellaan. Alkuruoka Edustaja Ojala ilman eläinrekvisiittaa Edustajat Simojoki ja Tuominen uurastivat Arkkikuvaelman tähtinä, kuvassa jo vähän rennompi mieli

Nuorten osallisuuden vahvistaminen tyssäsi kirkkohallitukseen

Vanha kirkolliskokousblogini on herännyt yllättäen henkiin mutta painavasta syystä!   Vuonna 2009 teimme kirkolliskokousaloitteen nuorten osallisuuden vahvistamisesta kirkossa. Aloite lähetettiin yleisvaliokunnan hienon mietinnön saattelemana kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten. Se on jumittanut siellä vuosikaudet ja olen miettinyt, voiko aloite vain kadota. Ilmeisesti ei voi - se on ilmestynyt nyt kirkolliskokousviikon esityslistalle.   Kirkolliskokoukselle on annettu asiasta ilmoitus, joka on karua luettavaa. Sen mukaan kirkkohallituksen taholta ei tulla valmistelemaan nuorten kuulemisjärjestelmää seurakuntiin . Ilmoituksessa perustellaan kuulemisjärjestelmän valmistelematta jättämistä seuraavasti:  Edustuksellinen demokratia ei ole enää nuorille tyypillinen tai suosittu vaikuttamisen muoto. Joissain kunnissa nuorivaltuusto toimii, joissakin ei juuri ollenkaan.   Malli, joka edellyttäisi erillisen kuulemisjärjestelmän luomista jokaiseen seurakuntaan, tulisi seurak

viimeisen istuntoviikon etäkommentit

En osallistunut viime viikolla kauden viimeiselle istuntoviikolle, koska muutin kotikuntani kesällä Jyväskylästä Hyvinkäälle. Muuton myötä menetin paikkani Lapuan hiippakunnan kirkolliskokousedustajana. Harmillinen tilanne mutta eipä sille mitään voi. Viimeiseltä istuntoviikolta ei siis juuri oli juoruja ja hauskoja sattumuksia kerrottavana :-( Onneksi muut edustajat ovat ansiokkaasti bloganneet, joten viikon vaiheista on pysynyt vähän kärryillä. Sain myös kivan tekstarin talousvaliokunnasta, joka työskenteli iltamyöhään, vaikka muut jo humputtelivat kaupungilla. Viime viikon asialistaa voin kommentoida vain nettimateriaalin perusteella. Yksi asia minulla oli erityisesti mielessä, nimittäin eläkerahastomaksu, joka onneksi hyväksyttiin viime viikolla. Kyseisellä maksulla eläkerahastoa voidaan kartuttaa aiempia suunnitelmia nopeammin. Kirkon eläkeasiat ovat hankalia ja niitä tehdään hyvin pitkälle aikavälille. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Simola kuvasi puheenvuorossaan päätösten vaike